Keitä me olemme
Tässä pääset tutustumaan meihin tarkemmin.
Reetta Keskinen
Kukkuu, minä oon Reetta 😊
Oon tässä jo pitemmän aikaa yrittäny kirjottaa esittelytekstiä, mutta on jollain tapaa haastavaa määritellä itsensä sanoiksi ja lauseiksi. Kirjottaisinko, että olen fysioterapeutti ammatiltani? Tai että työkseni teen jotakin muuta tällä hetkellä? Vai että minulla on kaksi lasta? Tai ehkä harrastukseni kertovat siitä, kuka minä olen; esim. tykkään kauheasti juosta ja piirtää.
Ehkä faktat kiinnostaa, kenties, mutta luonnollisimmalta tuntuu kertoa, että
tykkään tuijottaa taivasta, ja tarpeeksi kauan kun katsoo, niin taivas näyttää valtamereltä pään päällä.
lenkille lähtiessä haistelen syvääkin syvemmin puita ja kasveja, ja joka kerta se tuo pienet kyyneleet silmäkulmiin.
luovuus on minulle piirtämistä, maalaamista, kirjoittamista, mutta ennen kaikkea sitä kun antautuu kokonaan läsnäolevalle hetkelle, omalle tietoisuudelle, ja siitä saattaa syntyä vaikkapa pienen pieni kehon liike. Ja se liike on minun taideteos, luomus.
minä olen täysivaltainen. Olen vapaa ja vastuullinen minusta. Se on intohimoni ja unelmani.
Ja avuksi voin olla heille, jotka yhtä lailla haluavat täysivaltaisia olla.
Leena Janatuinen
Moi mun nimi on Leena ja olen opiskellut itselleni Yhteisöpedagogi Yamk ja Nuoriso-ohjaajan tutkinnot. Elämä on vienyt minua ympäri maapallon ja kokemuksia on kertynyt, jos monenmoista. ValonKeskuksen ohella työskentelen osa-aikaisesti sosiaali- ja terveysalan järjestössä ja sitä työtä on takana jo yli 10 vuoden ajalta, niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti eri tehtävissä, kohdaten ihmisiä eri taustoista.
Kiinnostuin noin 5 vuotta sitten meditoinnista, joogasta ja tunnetaidoista. Yksi merkittävä työpaja, johon osallistuin muutti elämäni suunnan. Siinä työpajassa pohdittiin omaa kuolemaa ja sen pohdinnan avulla muodostui minulle selkeä kuva mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja mitä haluan elämältä. Hassua sanoa, mutta kaikki muu (tavara, matkustelu) menetti merkityksen tuon jälkeen. Tärkeitä asioita ovat minulle luonto ja läheiset ihmiset, perhe ja ystävät. Ensimmäinen iso askel ja muutos, jonka tein elääkseni itseni tuntuista elämää oli muutto pois Helsingistä takaisin luonnon äärelle Alajärvelle ja samalla lähemmäksi perhettäni.
ValonKeskuksessa työskennellessäni toivon, että pystyn auttamaan ihmisiä ja yhteisöjä löytämään oman valon ja voiman sekä tuomaan selkeyttä ja suuntaa elämään. Joskus se voi olla omien arvojen kirkastamista tai tulevaisuuden pohtimista ääneen.
Toivonkin, että voit olla yhteydessä minuun matalalla kynnyksellä, jos sinä tai yhteisö, jossa työskentelet tarvitsette ohjausta, koulutusta tai vaikka räätälöityjä meditaatiohetkiä.
Ihanaa ja aurinkoista päivää.❤️